Team PokerStars Pro - Pieter De Korver

Pieter De Korver

Televisiopokeri johdatti hollantilaisen ammattipelaajan Pieter De Korverin huipulle. Lopetettuaan työnsä ja ryhdyttyään täysipäiväiseksi pokeriammattilaiseksi vuonna 2007 hän voitti suositun PokerStarsin sponsoroiman Poker Champion of Holland -tv-ohjelman vuonna 2008. Pieter innostaa aina koko pöytää ja hauskanpitäminen on yksi pääsyistä, miksi hän pelaa pokeria.

Hän on jo ansainnut paikkansa pokerihistoriassa voittamalla EPT Grand Finalin Monte Carlossa. Tapahtuma on yksi maailman rahakkaimmista turnauksista ja vuonna 2009 palkintopotissa oli yhteensä 9,350,000 euroa. Maailman parhaat pelaajat laittavat kaikki 10,000 euroa pottiin ja kokoontuvat yhteen Euroopan hienoimmista paikoista taistelemaan 3,024,167 dollarin ensimmäisestä palkinnosta. Peter pelasi huippupokeria kuuden päivän ajan, päihitti 935 pelaajaa ja taisteli tiensä takaisin putoamisen partaalta finaalipöydässä - hän oli pudonnut kolmeen isoon blindiin - ja voitti mestaruuden. Kyseessä oli yksi hienoimmista turnaussuorituksista, kun hän nousi viimeiseltä sijalta voittoon.

Pieterin pelikassa kasvoi yli kolmella miljoonalla dollarilla ja hän matkusti Las Vegasiin vuoden 2009 World Series of Pokeriin*. Vegasissa hän pelasi jälleen maailman parhaita vastaan ja saavutti kaksi rahasijaa ja korvaamatonta WSOP*-turnauskokemusta. Pieter on pelikassansa ansiosta varmasti mukana maailman liveturnauksissa vuosien ajan. Kuten hän itse sanoo, hän jatkaa isojen tapahtumien pelaamista niin kauan kun se tuntuu hauskalta. Pieter De Korver on Team PokerStars Pro -joukkueen jäsen ja pelaa internetissä nimimerkillä "PeteDeKorver".


Uran kohokohdat

Tapahtuma Päivämäärä Sijoitus Palkinto
EPT €10,000 Monte Carlo Grand Final Toukokuu 2009 1. 3,024,167 $
2009 WSOP $1,500 No Limit Hold’em Kesäkuu 2009 270. 2,668 $
2009 WSOP $2,000 No Limit Hold’em Kesäkuu 2009 76. 6,262 $

* WORLD SERIES OF POKER ja WSOP ovat Harrah's License Company, LLC ("Harrah's") tavaramerkkejä. Harrah's ei sponsoroi tai suosittele eikä ole yhteistyössä PokerStars.comin tai sen tuotteiden, palveluiden, kampanjoiden tai turnausten kanssa.